Wednesday, 4 July 2007

Kesän iloja

Jostain syystä saan kesäisin kaikkien lentävien pörriäisten ja inisijöiden jakamattoman huomion. Tällä viikolla pörriäisten kanssa on ollut kaksi mieleenpainuvaa välikohtausta.

Ensimmäinen sattui eilen töissä. Touhuilin pahaa aavistamatta työpöytäni ääressä kunnes kättäni kutitti jokin. Aluksi luulin että se oli roska, mutta kun olin huitaisemassa sitä kädellä pois, tajusin että se oli VALTAVA ampiainen! Siitä seurasi paljon huutoa, kiljumista ja hydrocortisonia.

Yleensä koitan kesällä ajoittaa juoksulenkit aamuun tai iltaan, jolloin pörriäisten määrä on minimissä. Iltapäivällä lenkkeily on aikamoista pakenemista ja huitomista. Tänään lähdin lenkille yhdeksän jälkeen illalla ja ajattelin että silloin saisin juosta suht rauhassa. Viiden minuutin juoksemisen jälkeen ensimmäinen paarma oli napannut ihoon kiinni ja joukko sen kavereita veti rallia pääni ympäri koko lenkin ajan. Hyvä puoli tässä on se, että on parempi pitää suht rivakkaa vauhtia yllä, jos ei halua montaa puremaa yhden lenkin aikana. Myös käsiä tulee harjoitettua kärpäsiä huitoessa.

Töissä kehittelin kahvitauolla ajatusta "kärpäshatusta". Rakentaisin semmoisen hatun jossa on mukana pyörivä kärpäshimmeli pörriäisten hämäämiseksi. Kun juoksen ulkona tuo hattu päässä pörriäiset luulevat että olen "varattu" ja ne jättävät minut rauhaan.

Maanantaina ostin salikortin kuukaudeksi ja ehdin jo vähän miettiä, että tuleekohan tuota korttia käytettyä hyvien ilmojen tähden. Nyt alkaa taas juoksumatto tuntua aika houkuttelevalta:)


No comments: