Friday, 21 September 2007

Suuri seikkailu!

No niin, nyt on vaellukset vaellettu ja näin se meni...

Maanantaina ajettiin Kristiansandista noin kaksi tuntia Hovdeniin. Siellä jätettiin bussi semmoselle parkkipaikalle ja kerättiin kimpsumme ja kampsumme ja matka kohti ensimmäistä leiripaikkaa alkoi. Kun nostin yli 60 litran rinkan selkääni ekaa kertaa ja olin ottanut muutaman askeleen sen kanssa, ajattelin että voi tuska mihin liemeen olen nyt taas itseni saattanut.
Rinkka tuntui ihan huippu-painavalta ja hartioihin koski. Yhtäkkiä se tuntemus meni kuitenkin ohi ja matka alkoi sujumaan ihan kivasti ja askel oli kev
yt:).


"Viimeiset lähtövalmistelut auton luona"

Maisemat oli tosi kauniit! En ole koskaan ollut tunturissa paitsi Lapissa kerran talvella, joten en ole niitä maisemia koskaan kunnolla kokenut. Oli aivan mahtavaa olla ulkona, nauttia kauniista säästä ja juoda maailman parasta vettä tunturipuroista. Yhdellä pojalla meidän ryhmästä oli norjanlippu rinkassa ja se näytti tosi kivalta kun se liehu kävelyn tahdissa. Yksi luokkakaveri sanoi että mulla olisi pitänyt olla suomenlippu jonka kera oisin voinut julistaa jonkun tunturinlaen suomelle kuuluvaksi. Aika houkutteleva idea, täytyy toteuttaa seuraavalla vaelluksella;)


"Parasta vettä ever by Norge"


"Tämäkin kiven kökkäre voisi nyt kuulua suomelle..."

Tovin kävelyn jälkeen saavuttiin joelle jonka yli piti päästä. Joki oli aika leveä eikä sitä pystynyt ylittämään ihan helposti. Kivet oli asettuneet niin että sen ylittämiseen tarvittiin pari aikamoista koikka loikkaa. Ope tuumasi ilmeisesti että se olisi ryhmän seniorille (Its proudly me!) liian haasteellinen tempu heti näin vaelluksen alkuun. Niinpä pääsin joen yli opettajan reppuselässä. Se oli aika huikeeta menoa kun toinen loikki kiveltä toiselle ja minä roikuin selässä, mutta päästiinpä rannalle. Harmi ettei kukaan kuvann
ut sitä videolle, sillä se ois ollu ihan taattua YouTube materiaalia.


"One happy camper"

Joen ylityksen jälkeen tehtiin matkaa vielä noin tunti ja lopulta saavuttiin ensimmäiseen leiripaikkaan. Se oli kaunis paikka joen rannalla ja kallion suojassa
. Siihen oli hyvä laittaa laavu pystyyn. Ennen retkeä mulla oli erilainen käsitys laavusta. Suomeksi ymmärrän että laavu on semmonen joka tusataan kahden puun väliin (taikka viritetään teltan puolikas valmis laavu) ja sitten sytytetään notski laavun viereen ja on kauheen kylmä. Täällä laavulla tarkotetaankin kotaa, elikkä semmonen tiipi-teltta missä ei oo pohjaa. Oli ehkä kivempi ajatus nukkua siinä kuin laavussa. Ilalla oli tosi hassu tunne kun kaikki kömmittiin sinne laavuun ja yhtäkkiä olin siellä laavussa 12 norjalaisen kanssa. Silloin tuli vähän semmonen "Taivaasta tippunut"-olo, että kuinka ihmeessä mä yhtäkkiä tänne oon joutunut. Maanantai iltana oli mun vuoro pitää pieni hartaus. Ensi ajattelin että vedän sen suosiolla enkuks, mutta sitten päätin että teen sen sittenkin norjaksi. No pidin sen norjaksi, en tiedä ymmärtikö ne siitä mitään, mutta kiltisti ne kuunteli:) Itselle se oli tosi hyvä juttu sillä opiskelujen yhteydessä meiän pitää noita hartauksia enemmänkin, joten on hyvä aloittaa ajoissa ja totutella puhumaan norjaksi.


"Eka leiripaikka"


"Iltahartaus laavussa"


" Valoa, varjoja ja kauniita vihertäviä kiviä"

Aamu laavussa valkeni viileissä merkeissä. Suurin osa porukasta (minä mukaan lukien) ei ollut nukkunut silmäystäkään. Yöllä oli miinusasteita ja kaikilla meillä ei ollut riittävän tehokasta makuupussia ja muita vermeitä pitämään lämpöä yllä. Norjalaiset on tosi hauskaa sakkia, vaikka ne herää kolmelta yöllä laavusta niin heti alkaa semmonen ilonen puheen sorina ja nauru. Sitä oli tosi kiva kuunnella jäätävän yön jälkeen. Muutenkin kaikki on tosi positiivisen ja reippaan oloisia. Vaelluksella huomasin että tässä kulttuurissa aina jaetaan kaikki. Jos joku
avasi suklaalevyn tai keksipaketin, niin siitä tarjottiin aina kierros kaikille. Se oli tosi huippua! Loppumatkasta pääsin itsekin sisälle jakamismeininkiin, vaikka meillä suomessa tuppaakin olemaan aina "omat eväät". Jakaminen on kivaa ja lämmintä:)


" Voi ei, laavuni on kylmä!"


"Aamutunnelmia laavusta"


"Nousevaan aamuun..."
Aamupalan ja muiden aamutoimien jälkeen matka jatkui kohti seuraavaa etappia. Nyt tuli eteen ensimmäiset kunnon nousut ja niissä tuntui sydän hakkaavan tuhatta ja sataa. En tiennyt että tunturia ylös kipuaminen rinkka selässä on niin kova laji. Olen kuvitellut että mulla on sellanen suht hyvä peuskunto, mutta ehkä se ei ookkaan ihan niin. Osa tunturifriikeistä norjalaisista kirmasi rinnettä ylös kuin pienet vasat! Tuntirin laella pidettiin lounastauko, jonka yksi sankari päätti käyttää läheisesn kukkulan valloittamiseen. Alta aikayksikön se heilutteli sen vieresen tunturin laelta. Mitähän norjalaislapsille syötetään pienenä...? Nousun jälkeen olikin luvassa sitten lasku ja se oli tietysti helpompaa. Täytyi vain katsoa tarkaan mihin astuu ja koittaa säilyttää tasapaino. Lopulta toinen leiripaikka häämötti laakson pohjalla. Se oli ihana niitty joka kylpi auringossa. Oli ihan kingi-fiilis heittäytyä päivän patikoinnin jälkeen heinikkoon ja huilata hetki. Ennen vaellusta koko porukka oltiin jaettu kokkausryhmiin. Minä olin samassa ryhmässä yhden pojan kanssa ja oltiin suunniteltu ihan huippu meny vaellukselle.
Tänään meillä oli luvassa kinkku-kerma-kastike ja spaghettia. Ja se oli NIIIN hyvää! En aiemmin tiennyt että retkikeittimellä voi loihtia vaikka mitä herkkuja. Ja kaiken lisäks aina oli ihan hirvee nälkä mikä sai ruuan maistumaan entistä paremmalta. Retkellä sai myös "nauttia" Ihanista ulkoilmavessoista, mikä hieman aluksi epäilytti. Ladies room oli aina leiripaikan oikeella puolella ja gentsit meni vasemmalle. Kunnialla siitä kuitenkin selvittiin:)


"kolmas päivä ilman suihkua ja magee turfrisyr"

Aamu laavussa oli taas kylmä ja tällä kertaa myös kostea... Olin onnekkaasta valinnut semmoisen nukkumapaikan johon tippui hiljalleen vettä yön aikana. Aamulla makuualusta oli ihan märkä ja makuupussi aika märkä. En muuten nukkunut taaskaan kauheesti:) Osa porukasta nukkui kuitenkin paremmin. Aamuisin ei kuitenkaan väsyttänyt koska ilma oli niin pirtsakka ja retkikeittimien kanssa oli kiva puuhastella aamupuuroa. Aamutoimien jälkeen jatkettiin matkaan. Päivän etappi alkoi tiukalla nousulla ja tuntui siltä että saan kohta sydänkohtauksen. Rukoilin että jotenkin ihmeen kaupalla selviäisin sinne huipulle. Ja kiitos Luojan selvisin:)
Huipulla meitä odotti lumimyrsky. Henkkamaukka sormikkaat ei olleet enää kauheen toimivat siinä vaiheessa. Muutenkin retkeily oli sellasta kylmän ja kuuman vaihtelua. Aina kun käveltiin tuli hirvee kuuma ja halusi riisua vaatekerroksia pois ja kun pysähdyttiin tuli kylmä ja laittoi lisää päälle (yöllä laavussa ei sitten mikään auttanut, oli vaan tasasen kylmä;). Kun tultiin alas tunturilta niin sitten alkoikin satamaan ja lounastauko pidettiin sateessa. Sitten oli taas edessä viimeinen nousu ja sen jälkeen tasaista laskua. Kivilouhikoissa oli välillä vaikeeta kävellä ja piti olla tarkka ettei jalka lipsahda. Vaelluksen loppuvaiheessa oli jo aika väsyny patikoinnista ja huonosti nukutista öistä ja niinpä yhdessä kinkkisessä kohdassa menetin tasapainon ja lensin pää edellä kivikkoon. Se oli aika pelottava kokemus mutta kiitos varjeluksen siitä selvittiin säikähdyksellä ja muutamalla kuhmulla. Sen jälkeen en kyllä kauheesti odottanut kolmatta yötä laavussa, enkä varmasti ollut ainoa. Kuvittelin mielessäni että otan kaiken retkikeittimien bensiinin ja valelen sillä makuupussin ja alusta ja sytytän koko roskan tuleen. Siinähän oppisivat lämmittämään ihmistä yöllä! Onneksi tämmöisiin toimiin ei tarvinnut ryhtyä sillä kolmanne yön saimme nukkua ihanassa lämpimässä mökissä! Opettaja piti tämän kyllä salaisuutena loppuun asti, ja oli ihan huippufiilis kun päivän patikointi päättyikin mökin pihaan jossa oli ruoka valmiina:)


"Tunturin laella satoi tiskirättejä"


"Mökki ulkoa..."


"...ja sisältä"

Torstina tehtiin vielä nuotiolla suklaabanaaneja ja appelsiini muffinsseja (resepti joka täytyy ehdottonmasti tuoda sinne suomeen!). Mulla oli kaatumisen jälki oireena vuosisadan migreeni ja olin tosi huonovointinen koko torstain, joten en edellä mainittuja herkkuja kauheesti maistellut. Vaikka vaelluksen loppu olikin vähän dramaattinen niin kaiken kaikkiaan se oli hieno kokemus ja olin tosi ylpeä ittestäni että selvisin omin jaloin loppuun saakka. Voisin hyvin kuvitella lähteväni tommoselle reissulle uudestaan, mutta hiukka paremmin varustautuneena. Kokeneet retkeilijät kommentoikaa:)







5 comments:

Anonymous said...

Kokeneena retkeilijänä nyt kommentoin: Reija, oon ihan sanaton!

Anonymous said...

Heippa Reija! Olipa mahtava lukea nyt pitkästä aikaa kuulumisiasi ja hienoja kuvia! Olen kyllä ihan kade tuosta patikkaretkestä. Nyt kun täällä Oulussa alkaa olla ruskan paras aika menossa, niin mieli halajaa metsään tai sitten tunturiin! Siunausta sinulle kaikkeen uuteen! -Laura

Irene said...

Heips,Reija...
olen käynyt lukemassa mielenkiintoisia seikkailujasi...
Enkeleitä...
Terkuin Irene :) :)

Reija said...

Heippa kaikki rakkaat ystävät!
Kiva kun olette jättäneet puumerkin blogiin!
Eiköhän Laura tehdä vielä joskus kunnon tunturivaellus siellä suomessa! (Nyt kun on makuun päässy;))
Onpa kiva kuulla Irene, että olet sueraillut mun tempauksia. Tervetuloa kanavalle jatkossakin:)
Siukkuja!
T. Reija

Anonymous said...

Olipas mahtavan kuuloinen reissu, ja huippuhienosti selvisit! Maisemat on upeita :)