Elämä on lahja.

Tässäpä vaihteeksi TV:n sairaalasarjan innoittamaa filisofista pähkäystä...

Katsoin tänään yhtä englantilaista sairaalasarjaa ja kaiken muun ohella jaksossa syntyi pieni vauva iäkkäälle pariskunnalle. Se oli pariskunnan ensimmäinen lapsi ja he odottivat sitä kuin kuuta nousevaa. Synnnytys ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen, vaan napanuora kiertyi vauvan kaulanympärille ja vauva kuoli pian synnytyksen jälkeen. Vanhemmat olivat täysin murtuneita. Päättäväinen sairaanhoitaja kiidätti vauvan kaikesta huolimatta pesutupaan ja huuhteli vauvaa vuoroin kylmässä ja kuumassa vedessä, ja yhtäkkiä vauva virkosikin henkiin! Yhtäkkiä kaikki olikin hyvin ja pitkä odotus sai onnellisen lopun.

Kohtaus puhutteli minua todella paljon, vaikka se näytelmää olikin. Mietin sitä kuinka itse usein unohdan että elämä itsessään, siis elämän henkäys meissä, on mieletön lahja! Ei ole itsestään selvää että joka päivä noustaan sängystä ylös tai että selvitään ehjin nahoin iltapäiväruuhkasta kotiin. On mahtava etuoikeus saada elää, liikkua ja olla. Usein vauvojen syntyessä juhlitaankin juuri elämää. On ihmeellistä että uusi elämä on syntynyt. Mitäköhän meidän isojen ihmisten elämässä ja ajatuksen kulussa jossain vaiheessa tapahtuu, kun emme enää näe pelkkää elämisen etuoikeutta ja elämänhenkäystä meissä juhlimisen arvoisena asiana? Elämän pitäisi olla sitä ja tätä ja jos ei se sitä ole niin sitten ei voi olla onnellinen.

Täällä Norjassa ollessa olen usein telonut itseäni eri tavoin (mitä ei aikaisemmin ole minulle kauhean usein sattunut). Ensimmäisellä tunturivaelluksella putosin pää edellä kivikkoon, sitten kaaduin ja iskin pääni pöytään, sitten sain polvesta päähän, kerran löin pääni lavuaariin ja hiljattain jysäytin pääni sängyn laitaan tehokkaasti. Nuo edellä mainitut tapaturmat on olleet todella pieniä ja niistä on kuhmuilla selvitty, mutta ne ovat saaneet minut miettimään elämän herkkyyttä. Mitä jos kivikkoon pudotessa minulla ei olisi ollut pipoa ja huppua päässä? Entä jos olisin löynyt pään sängynlaitaan vähän eri kulmassa? Mitäs jos pyörän jarrut ei olisikaan toimineet siinä äkkijarrutuksessa?
Minä itse en pidä elämää yllä, vaan Kaikkivaltias. Uskon varjelukseen ja siihen että Jumala antaa ihmiseen elämänhenkäyksen, joka ikiseen päivään. Vaikka en tässä elämässä mitään ihmeellistä koskaan saavuttaisikaan on mahtavaa että saan elää! Jokainen päivä jonka elän, olen ja liikun on kiitosaihe. Luulen että paras tapa osoittaa kiitollisuuttaan elämän lahjasta on juhlia elämää. Nauttia siitä kaikesta mitä itsellä juuri nyt on ja elää maksimaalisesti vallitsevissa olosuhteissa.

Jeps. Tämmöisiä ajatuksia mäkin yövuoron jälkeen:)
Hyvää yötä!